Anni & Tommi 1.8.15 – Viinikan kirkko – Litukan Kerhotalo

Elokuun alussa meidät oli kutsuttu ikuistamaan Annin ja Tommin hääjuhlaa Tampereelle. Päivä pyörähti käyntiin potrettikuvauksilla Hatanpäällä ja Viinikassa. Pari vihitiin perheen ja ystävien läsnäollessa Viinikan kirkossa ja juhlia tanssittiin Litukan kerhotalolla.

Onnea vielä tuoreelle avioparille ja kiitos kun saimme olla mukana!

-Terho


 

Anniina & Sami – 13.6.2015 – Dokumentaarinen hääkuvaus

Kesäkuu pyörähti käyntiin loistavissa merkeissä. 3dShift-Tiimi oli kutsuttu Anniinan ja Samin toimesta ikuistamaan hääjuhlaa Toijalaan ja näitä juhlia olikin jo odotettu. Homman nimi oli dokumentaarinen hääkuvaus ja kuvaajat riensivätkin parin matkassa aamuvarhaisesta yömyöhään. Kirjoittaja itse poistui paikalta vasta seuraavan aamun jo valjetessa 🙂

Sää helli kirjaimellisesti hääparia, jotka vihittiin Toijalan keskutassa sijaitsevassa puukirkossa ja itse juhlaa vietettiin maalaismaiseman keskellä, Metsäkansan Tapiolassa Valkeakoskella. Päivä oli vähintäänkin työntäyteinen, mutta tunnelma oli katossa! Ollin otammiin kuviin lisään linkin tähän alle, kunhan ne valmistuvat.

Onnea vielä kerran!

– Terho

 


Mukana kuvaamassa Olli Myyrä – www.ollimyyra.fi

Hiukset: HR Look

Meikit: Miia Sukki

Iida-Maria & Paulus

Kesän hääkuvaussesonki on täydessä vauhdissa ja toukokuun lopulla saimme olla ikuistamassa Iida-Marian ja Pauluksen häitä Tampereen Tuomiokirkossa. Päivä alkoi äärimmäisen tuulisessa Arboretumissa potrettikuvien merkeissä, tosin muiltaosin sää oli mitä ihanteellisin kuvaamisen kannalta. Aurinko pilkahteli puitten seasta hetkittäin luoden pitkiä varjoja kukkatarhan keskelle. Itse hääjuhlaa vietettin Finlaysonin Palatsilla, keskikaupungin kupeessa. Tämä historiaa humiseva paikkahan on mitä ihanteellisen kesähäihin!

Onnea vielä molemmille.

-Terho